Kermakahvillahan ne treenit alkaa, tosin tälle viikolle en hankkinut uutta purkkia ja jonkin näköistä kuraa oli viimeviikkoinen onneksi kevytmaito pelasti.
Agility on siitä hieno harrastus, että se tarjoaa mielen virikkettä niin koiralle kuin ohjaajallekkin, itse olen sen verran uusi kasvo, että jotkut ohjaustekniikat tuottavat aina välillä tuskaa. Tietää että koira osaisi, mutta ite rupeltaa. Useasti kuitenkin kun jonkun asian kupoliin saan taottua homma skulaa sen jälkeen ilman ongelmia. niin kävi tänäänkin.
Näin vajaan vuoden kisaamisen jälkeen pystyisin luonnehtimaan itseäni kisaradalla kuuma-kalleksi ja pitäisi ohjaustyyliäni, jopa energisenä. Varmaan vähemmälläkin pärjäisi, mutta itse saan eniten siitä kun saan juosta ja paljon. Minulle lauseet "tuohon on vaikea ehtiä" tai "tuohon ei ehdi" ovat haaste. Jos Roopen kanssa en johonkin ehdi en ole yrittänyt ollenkaan, jos Hapin kanssa en johonkin ehdi yritän kovempaa ja niin monta kertaa, että ehdin. Joskus yritän jopa niin itsepäisesti, että se parempi vaihtoehto jää huomaamatta.
Tänään treeneissä sain paahtaa hapin kanssa. olo on edelleen mahtava. ehkä lähes 100 kiloinen mies ja 7,5 kiloinen villakoira on aika irvokas näky agiradalla, mutta se ei meitä haittaa väitän että liikkumisemme on tehokasta ja siitä välittyy se tekemisen riemu ja palo mikä meillä molemmilla tähän hommaan on.
Niin ja teitä blogin lukijoita saattaa kiinnosttaa mitä natalle kuuluu eilisen kakkashow.n jäljiltä, hyvää. Nata treenasi tänään virallisesti ekan kerran agilityä. puomin alastulolla syötiin nakkia, Keinun keinumiseen totuteltiin ja juostiimpa pussia niin, että kangas kosketteli jo selkää. MAHTAVA PENTU. Lisäksi opeteltiin siivekkeiden välistä kupille juoksemista ja putkessa humputteua.
JA KYLLÄ NYPPYLÄVINKUPALLO ON MAHTAVA.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti